USA:n surkea World Cup sai arvoisensa päätöksen joukkueen hävittyä vielä viimeisen ottelunsa Tshekille. Slaavilaiset ratkaisi ottelun toisen erän lopussa siirryttyään kahdella nopealla osumalla tukevaan johtoasemaan ja voitto irtosi lopulta 4-3-lukemin.

Ottelu itsessään oli merkityksetön ja kumpikin pelasi vain kunniasta.

Tshekki aloitti maalinteon avauserässä, kun puolustaja Zbynek Michalek lämäsi siirretyn rangaistuksen aikana viivalta joukkueensa 1-0-johtoon. USA tasoitti vain kaksi minuuttia myöhemmin Joe Pavelskin lyötyä kiekon sisään suoraan Zach Parisen syötöstä.

Toisessa erässä sitten maaleja nähtiinkin urakalla. Iloittelut aloitti Tshekkin Milan Michalek, joka sutaisi kiekon 26. minuutilla verkkoon maalin edustalta ruuhkan seasta. Yhdysvallat kuittasi takaiskun vajaa kahdeksan minuuttia myöhemmin Justin Abdelkaderin laukauksen ohitettua maalivahti Petr Mrazekin.

Tshekki ei kauaa tasoissa viihtynyt. Ensin osui pienestä kulmasta puolustaja Andrej Sustr ja alle minuutti myöhemmin Milan Michalek löi illan toisellaan taukolukemiksi 4-2 slaavilaisten eduksi.

Ryan McDonagh toi vielä kolmannen erän alussa USA:n alivoimaosumallaan maalin päähän, mutta lähemmäksi joukkue ei päässyt. Näin Tshekki pääsi päättämään 4-3-lukemin turnauksensa voittoon.