Perinteikäs kiekkojulkaisu The Hockey News nostaa nettisivuillaan Kanadan ja Ruotsin välieräpeliensä ennakkosuosikeiksi.

Aiemmassa ennakossaan sivusto povasi Kanadan ja Ruotsin hoitavan alkulohkonsa, ja tämä ennustus piti kutinsa. Myös Suomen kohtalon kiekkoraamattu osasi ennustaa – harmittavaa kyllä. Suomi rankattiin etukäteen kisojen heikoimmaksi joukkueeksi.

Kanada voittaa The Hockey Newsin mukaan Venäjän välierässä 67 prosentin todennäköisyydellä. Joukkue hoiti alkupelinsä rutiinilla eikä osoittanut minkäänlaisia hidastumisen merkkejä. Mikäli Venäjä mielii edetä finaaleihin, sen on parannettava hyökkäyspeliään selvästi.

Toisessa välierässä Ruotsi on lähes Kanadan veroinen ennakkosuosikki Team Europea vastaan. Ruotsin voiton todennäköisyydeksi arvioidaan 61 prosenttia. Vaikka Ruotsi on kerännyt kuudesta mahdollisesta pisteestä viisi, se ei ole yltänyt parhaimpaansa. Välierien etukäteen heikoimmaksi arvioidun Euroopan yhdistelmäjoukkueen mahdollisuudet lepäävät puolestaan pitkälti maalivahti Jan Halakin harteilla. Joukkue onnistui kuitenkin jo yllättämään USA:n, joten sillä on hyvä mahdollisuus päästää loppuotteluihin asti.

World Cupin todennäköisimmäksi voittajaksi THN nostaa Kanadan 47,1 prosentin todennäköisyydellä. Kakkossuosikki on Ruotsi (27,5 %), jota seuraavat Venäjä (14 %) ja Team Europe (11,3 %).