Edmonton Oilersin teinisensaatio Connor McDavid on ollut NHL-kauden alussa käsittämättömässä vireessä.

Hän on tehnyt kahteen ensimmäiseen otteluun kolme maalia ja yhteensä kuusi tehopistettä, joiden avulla nuorukainen on tehnyt jo NHL-historiaa: yksikään teinipelaaja ei ole nimittäin ennen aloittanut kautta kahdella peräkkäisellä kolmen pisteen iltamalla.

Nyt McDavid on kuitenkin luetellut itsensä ”normaalien ihmisten” joukkioon. Kanadalaiselta nimittäin kysyttiin Toronto Maple Leafsin Auston Matthewsista, ja McDavidin vastaus oli hämmentävä.

– Tähän liigaan on vaikea tulla tulokkaana – ellet sitten ole Auston Matthews. Meille normaaleille ihmisille se on vaikeaa, McDavid kertoi Mike Harrington Twitter-tilin mukaan.

Matthews toki aloitti oman urakkansa NHL:ssä käsittämättömällä tavalla, sillä hän teki ensimmäiseen otteluunsa jopa neljä maalia. Matthews varattiin viime kesän varaustilaisuudessa ensimmäisenä, juuri ennen Patrik Lainetta.