Suomalaishyökkääjä Patrik Laine teki viime yönä Toronto Maple Leafsia vastaan hattutempun, mutta kyseisistä maaleista etenkin kaksi olivat elintärkeitä: tasoitus- ja voittomaali.

Laineen tasoitusmaalin kolmannen erän viimeisellä minuutilla syöttänyt Nikolaj Ehlers kertoi kamppailun jälkeen, että hänellä oli paikka laukoa ottelun viime hetkillä, mutta nuorukainen näki parhaaksi syöttää kiekon suomalaislaiturille.

– Minulla oli paikka ja olin myös laukomassa, mutta kun näin laidalla Laineen ja tiedän mihin hän pystyy, oli parempi antaa kiekko hänelle, Ehlers kertoi Winnipeg Sunin mukaan.

– Hänen hattutemppunsa ja taso millä hän tänään pelasi kielii juuri siitä, että hän on todella hyvä kiekkoilija. Loistava kaveri kaukalossa ja sen ulkopuolella