Winnipeg Jetsin ja Edmonton Oilersin välinen ulkoilmaottelu on viivästynyt sään vuoksi, sillä stadionilla on tällä hetkellä liian kirkas auringonpaiste. Se ei vaikuta jään kuntoon, mutta tällä hetkellä näkyvyys kaukalossa on yksinkertaisesti liian huono.

Tästäkin huolimatta ottelu saadaan pian käyntiin, ja sen ehdottomasti yksi seuratuimpia hahmoja tulee olemaan Patrik Laine. Suomalaishyökkääjä iski edellisessä ottelussaan hattutempun, joten winnipegiläisfanien odotukset superlupauksensa suhteen ovat valtavat.

– Kyllä, oli mahtavaa tehdä hattutemppu. Ja olen onnellinen, että ihmiset ovat iloisia maaleistani ja joukkueen voitosta. On mukava nähdä uusia faneja ja ihmisiä katsomossa. Yritän pitää tason ennallaan sekä pelata hyvin, Laine kertoi NHL.com:n mukaan.

Kakkosvaraus ei tuuria

Jetsin päävalmentajana toimiva Paul Maurice on ollut malttavainen ja tyytyväinen Laineen esityksiin. Tekeminen vaatii vielä tasaisuutta, mutta pääluotsin mukaan nyt on vain aika nauttia.

Paineet ovat kuitenkin valtavat, sillä hype Laineen ympärillä kasvaa kasvamistaan.

– Toivottavasti hän ottaa kaiken tästä irti. Tämä on jotakin sellaista, mitä hän on joutunut tietyllä tapaa kestämään aiemminkin. Hän ei hiipinyt varaustilaisuudessa kakkoseksi ja se (hype) tulee olemaan osa hänen loppueläämänsä, Maurice kertoi.