Mikko Koivu selkeästi nauttii siitä, että hänet ja Mikael Granlund palautettiin tähtipelaaja Zach Parisen kanssa samaan kentälliseen.

Minnesota Wildin uutena ykkösketjuna ensimmäistä kertaa New York Islandersia vastaan toiminut kolmikko oli heti tehoilla ottelussa. Parise osui kahdesi ja suomalaiskaksikko keräsi tililleen syöttöpisteet.

– Ainakin omasta mielestäni löysimme toisemme heti alusta alkaen. Alku oli siis todella hyvä, Koivu pohtii Pioneer Pressin haastattelussa.

”Ei saa tuudittautua”

Koivu kuitenkin muistuttaa kapteenin roolissaan välittömästi, että kyseessä oli vain yksittäinen ottelu, joten hommia on vielä paljon edessä.

– Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että automaattisesti pystymme samaan joka ilta. Siitä on aikaa, kun olemme pelanneet yhdessä, mutta toki tiedämme millainen pelaaja hän (Parise) on.

– Kyseessä oli yksi peli, jonka varaan meidän täytyy pystyä rakentaa. Ja meidän on pystyttävä parantamaan koko ajan.