Winnipeg Jetsin suomalaislaituri Joel Armia sai kauden maalihanansa auki viime yönä, kun joukkue kohtasi Dallas Starsin. Kyseessä oli Armian kauden viides ottelu, joten ensimmäisen maalin – saatika ensimmäisen tehopisteen – oli jo aikakin tulla.

Armia on petrannut tällä kaudella huimalla tavalla etenkin työnteossa. Hänet tunnettiin etenkin Liigassa pelatessaan vaarallisena maalintekijänä, mutta meneillään olevan sesongin aikana suomalainen on löytänyt pelistään uuden ulottuvuuden.

Ja miten sitten syntyi Armian kauden avausmaali? No raadollisella työllä tietenkin. Hän nimittäin onnistui karvaamaan kiekon Dallas Starsin suomalaisvahti Antti Niemeltä ja laittoi pelivälineen tämän jälkeen nuottaan.

Ja kyllä, myös Niemestä oli apua Armian avausmaalin synnyssä.