Kimmo Timonen nauttii nykyisin ansaituista eläkepäivistä, sillä hän päätti pelaajauransa kevään 2015 Stanley Cup -juhliin.

Pitkältä matkalta Pohjois-Amerikkaan on kuitenkin tarttunut mukaan melkoinen määrä opittuja asioita ja yksi niistä on eittämättä Thanksgiving Day, eli Kiitospäivä.

Suomalaislegenda nimittäin julkaisi Twitterissä Kime4Kids-hyväntekeväisyystilillään videopätkän.

Video keräsi huomiota myös pohjoisamerikkalaismedioissa ja etenkin Philadelphian suunnalla.

”Hienoa, vaikkakin eri seurassa”

Erityisesti asiaan tarttui Broadstreethockey.com-sivusto, joka otti tehtäväkseen jakaa Timosen videon. Samalla he myös kiittelivät Timosta kaikista niistä Philadelphiassa vietetystä vuosista.

Lisäksi Timosta kiitellään myös siitä, että hän jaksaa aina silloin tällöin kertoa kuulumisiaan somessa. Sitä kautta myös Pohjois-Amerikassa pysytään perässä sen suhteen, mitä Timoselle kuuluu.

Artikkelissa todettiin myöskin, että Timosen uran päättyminen kirkkaimmalla mahdollisella huipulla oli hieno asia, vaikkakin se tapahtui eri väreissä ja eri seurassa.