Anaheim Ducksin organisaatioon kuuluva Kalle Kossila on varmasti suurelle yleisölle täysin tuntematon pelaaja. Kossilalla on menossa jo viides kausi Pohjois-Amerikassa, sillä hän kiekkoili neljä kautta St. Cloudin yliopistossa, Minnesotassa.

Kossila, joka omistaa myös Ranskan passin, on pelannut tällä kaudella Ducksin AHL-joukkueen, San Diego Gullsin riveissä. Hän on 16 ottelun aikana iskenyt 11 (4+7) tehopistettä.

Hän pelasi joukkueen mukana jo viime keväänä, kun hän esiintyi kuudessa runkosarjaottelussa tehden tehot 2+2+=4. Pudotuspeleissä Kossila nähtiin Gulls-paidassa kuusi kertaa ja hän iski pelaamissaan otteluissa kaksi maalia.

Yliopiston kautta NHL:ään?

23-vuotias Kossila ei ole koskaan osallistunut nuorten maajoukkueturnauksiin, mutta häneltä löytyy silti muutama ottelu alle 18-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden maajoukkueiden riveistä.

Hän on kulkenut samaa polkua, kun esimerkiksi Minnesota Wildia edustava Erik Haula, joka onnistui Minnesota yliopiston kautta murtautumaan Wildin kokoonpanoon.