Columbus Blue Jacketsin mukana viimeiset viisi ottelua ollut suomalaishyökkääjä Markus Hännikäinen ei ole avannut vielä NHL-urallaan pistetiliä.

Kokonaisuudessaan Hännikäiselle on kahden viime kauden aikana kertynyt yhdeksän ottelua ohiolaisseuran paidassa, mutta tehopisteet ovat saaneet odottaa itseään. Tähän on toki ollut yhtenä syynä se, että Hännikäinen on saanut keskiarvolta ainoastaan 8:43 peliaikaa ottelua kohden.

Ja aivan heti niitä ei ainakaan ole luvassa, sillä Blue Jackets tiedotti eilisiltana, että se on lähettänyt Hännikäisen takaisin farmiseura Cleveland Monstersiin, missä hän toimii varakapteenina.

AHL:n puolella 23-vuotias suomalaislaituri onkin onnistunut varsin mallikkaasti: viime kaudella hän teki 50 otteluun tehot 7+13 ja kuluvan kauden osalta pistesaldo on 14 ottelusta 5+3.