Winnipeg Jetsin suomalaishyökkääjä Patrik Lainetta on tällä kaudella verrattu jo muun muassa Alex Ovechkiniin. Vertaukset ovat olleet kovia, sillä suomalainen on vasta 18-vuotias.

Laine on iskenyt tällä kaudella nyt 16 maalia ja on maalipörssin toisella sijalla. Sidney Crosby siirtyi juuri yön NHL-kierroksella yksin kärkipaikalle ja on tehnyt nyt 17 maalia.

Laineen aloitus tulokkaalle todella kova

Laineen maalitehtailu on ollut kauden alussa kovaa ja se on saanut monet ymmälleen. NHL-tilastoihin erikoistuneesta sivustosta, Hockey Referencestä, löytyy kattavat tilastot lähes mistä tahansa.

Sivuston tilastoja katsomalla huomaa, että Laine on tällä hetkellä samassa tahdissa maalien osalta, kun Ovechkin omalla tulokaskaudellaan 2005-2006. Ovechkin iski tuolloin 6.12.2005 mennessä 26 otteluun tehot 16+13=31. Laine sen sijaan on tehnyt nyt 28 ottelun aikana 16 maalia ja 23 tehopistettä.

Ylivoimaosumia Laineella on seitsemän, kun Ovechkinilla oli samaan aikaan kuusi kaappia. Vaikka Ovechkinilla oli peräti viisi kahden maalin iltaa, hänen ensimmäinen hattutemppunsa tuli vasta tammikuun puolella 2006. Laineella hattutemppuja on jo kaksi kappaletta.

Vaikka Laine onkin pelannut kaksi ottelua enemmän kuin Ovechkin 11 vuotta sitten, on Laineen maalimäärä todella kova.