Boston Bruins on kahdessa joulutaukonsa jälkeisessä ottelussa nukkunut molemmilla kerroilla otteluiden alut.

Edellisessä ottelussa Columbus Blue Jacketsia vastaan Bruins ajautui avauserässä 3-0-tappioasemaan ja hävisi ottelun lopulta 4-3. Viime yön kierroksella Buffalo Sabres vei puolestaan avauserän nimiinsä 2-0-lukemin.

Rask jälleen mies paikallaan

Bruinsista oli kuitenkin nousemaan tällä kertaa voittoon, sillä se tuli toisen erän aikana tasoihin ja niittasi päätöserässä, aikaan 56:07, ottelun voittomaalin ja kaunisteli lopulta loppulukemiksi 4-2.

Joukkueen kahdesta viimeisestä osumasta vastasi Ryan Spooner ja niistä jälkimmäinen syntyi tyhjään rysään.

Tuukka Rask oli joukkueensa maalilla jälleen loistovedossa, sillä avauserän jälkeen hän torjui kaikki 15 häntä kohti ammuttua laukausta. Ylipäätään kokenut suomalaisvahti venyi ottelussa 30 torjuntaan.