Uskokaa tai älkää: 35-vuotias Mika Pyörälä pelaa elämänsä parasta kautta SM-liigassa.

Ikämies? Ei todellakaan. Kärppien pistekuningas on näyttänyt tällä kaudella, että ikä on vain numero. Hänen edustamansa oululaisjoukkue on sarjassa vasta yhdeksäntenä, mutta mitä se olisi ilman Pyörälää? Rehellinen vastaus on, että Kärpät löytyisi sarjataulukon tyvipäästä.

Tulikuuma Pyörälä on tullut varsinkin vuoteen 2017 käsittämättömällä tavalla. Kärppien varakapteeni on kiivennyt hetkessä koko sarjan tehokkaimmaksi pelaajaksi. Tammikuussa Kärppien kultakypärällä on takanaan kuusi ottelua, joissa hän on takonut älyttömät tehot 5+7=12.

Hän kiilasi lauantaina SM-liigan pistepörssin kärkeen ohi Tapparan Henrik Haapalan, ja jätti samalla taakseen myös Veli-Matti Savinaisen. Tämä temppu on melkoinen, sillä Tappara on ollut tällä kaudella sarjan paras joukkue.

Kirvesrinnat ovat johtaneet sarjaa lähes alusta alkaen, minkä lisäksi tehtyjä maaleja on kasassa 39 kappaletta enemmän kuin Kärpillä. Ja silti pistepörssin kärjessä on Pyörälä. Tämä suoritus on suorastaan mykistävä. Varsinkin joukkueessa, joka on taistellut tällä kaudella pääsystään pudotuspeleihin. Ei uskoisi, että tällaisesta joukkueesta tulee koko sarjan tehokkain pelaaja.

Pyörälä on pelannut tällä kaudella 39 ottelua yli piste per peli -tahdilla. Näiden otteluiden jälkeen hänellä on kasassa tehot 19+23=42, jonka lisäksi hänen plus/miinus-tilasto näyttää lukemaa +8. Tällä menolla hänen entinen piste-ennätyksensä (45 pistettä) menee aivan uusille kymmenluvuille.

Eikä unohdeta maajoukkuetta. Tällaisilla suorituksilla monikäyttöinen maajoukkuekonkari kuuluu kisakoneeseen. Hänen otteistaan on vaikeaa löytää heikkouksia, joten ei olisi yllätys, jos tämä mies nähtäisiin toukokuussa MM-jäillä.