Mikko Rantasen edustama Colorado Avalanche pelaa erittäin surkeaa kautta. Joukkue on majaillut jo pitkään läntisen konferenssin jumbosijalla.

Coloradolla on takanaan nyt 42 ottelua, joista se on voittanut vain kahdeksan varsinaisella peliajalla. Vuoden 2017 tilastotkaan eivät ole kovin mairittelevat. Joukkueella on takanaan seitsemän ottelua, joista se napsinut vain kaksi pistettä. Colorado on hävinnyt viimeiset kolme otteluaan putkeen ja edellinen varsinaisen peliajan voitto löytyy joulukuun 12. päivältä.

Joukkue on tehnyt omassa konferenssissaan vähinten maaleja, jonka lisäksi se on päästänyt kolmanneksi eniten. Lisäksi kaikki monessa ottelussa esiintyneet pelaajat ovat plus/miinus-tilastossa pakkasella. Kaikista rumimmat lukemat ovat puolustaja Tyson Barriella (-23).

Coloradon tehokkain pelaaja on puolestaan tällä kaudella ollut Nathan MacKinnon, joka on tehnyt 42 otteluun 30 tehopistettä. Sisäisen pistepörssin neljänneltä sijalta löytyy sen sijaan tulokas Rantanen, jolla on koossa tehot 6+12=18.