NHL-tähtien osallistuminen tuleviin olympialaisiin on herättänyt jo pitkään keskustelua. NHL ilmoitti tuoreiden neuvotteluiden jälkeen, ettei se aio maksaa vuoden 2018 kisojen pelaajakuluja lainkaan. 14 miljoonan kulut jäisivät näin ollen Kansainvälisen olympiakomitea KOK:n tai kiekkoliitto IIHF:n maksettavaksi.

Nyt oman lusikkansa soppaan heitti persoonallinen kiekkoasiantuntija Don Cherry, joka uskoo NHL-pelaajien pääsevän lopulta kisoihin. Hän ei silti ymmärrä ratkaisua.

– Se on naurettavaa. Tietysti pelaajat haluavat mennä. He ovat sankareita. Ja kaikki muistavat heidän maalinsa ja tehopisteensä. Mutta entä seurojen omistajat? He menettävät kaksi viikkoa – ja samalla pelaajia loukkaantuu, Cherry tylytti Hockey Night in Canada -ohjelmassa.

Kiekkopersoona muistutti, että Etelä-Korean tuoma aikaero on massiivinen Pohjois-Amerikasta käsin. Kanadalainen kiekkovaikuttaja kyseenalaisti sen takia koko kisat.

– Uskon, että NHL pitää kiinni linjastaan eikä maksa mitään. Mutta pelaajat osallistuvat silti. Ottelut tulevat kolmelta yöltä… kuka edes katsoo niitä pelejä? Cherry hämmästeli.