Edmonton Oilersin GM Peter Chiarelli puhui Sportsnetin haastattelussa Jesse Puljujärven tilanteesta tämän kauden suhteen. Puljujärvi on hakemassa vauhtia AHL:stä, jossa hän saa huomattavasti enemmän vastuuta kuin NHL-kaukaloissa.

AHL-visiitti on sujunut hyvin. Chiarelli oli katsomassa hiljattain kaksi Puljujärven ottelua AHL:ssä.

– Hän on paljon kiekossa. Sen pystyy näkemään, että hänen itseluottamuksensa on tulossa takaisin, Chiarelli sanoi.

Tämä on juuri AHL-visiitin idea. Alkukaudella Puljujärven itseluottamus oli hukassa, kun tehoja ei NHL:ssä syntynyt.

– Hänen puolustuspelinsä on parantunut. Hän on edistynyt valtavasti AHL:ssä, saanut pelata paljon minuutteja. Tulemme keskustelemaan Puljujärven nostamisesta takaisin NHL-kaukaloihin siirtotakarajan kynnyksellä.

Vastuuta on tultava

Puljujärvi on parhaillaan kolmen ottelun pisteputkessa ja hänellä on toistaiseksi kasassa 15 ensimmäisestä AHL-ottelusta tehot 5+6. Puljujärveä on turha nostaa NHL:ään penkille istumaan, vaan mielummin hänen tulee antaa pelata loppukausi isoilla minuuteilla AHL:ssä. Tätä Edmontonin johtoportaassa taatusti mietitään.

– Hän oli ehdottomasti kaukalon vaarallisin pelaaja kahdessa ottelussa, mitkä näin. Olen todella tyytyväinen näkemääni.