Minnesota Wildin nelosvitjaa sentteröinyt Erik Haula oli timanttisella pelipäällä, kun Wild kaatoi Dallasin lukemin 3-1. Haula saalisti tehopisteet 1+1. 2-1-voittomaali tuli syntyi toisessa erässä komean kuvion päätteeksi.

Haula käynnisti hyökkäyksen syöttämällä kiekon juuri jäähyaitiosta päässeelle Koivulle, joka puolestaan jäti kiekon Jordan Schroederille. Schroeder tarjoili maalin eteen avopaikaikan Haulalle, joka nosti kiekon maaliin.

Minnesota Wild

@mnwild
12th of the year for @ehaula 🙌 #DALvsMIN

– Näin hänen mailansa maalin edessä ja ajattelin, että annetaan hänelle mahdollisuus. Noin tapahtuu, kun menee maalille. Hän pysähtyi aivan maalin eteen, ja sai kiekon. Se oli hyvä maali, Schroeder kertasi StarTribunelle.

– Halusin laukoa heti heti, mutta edessäni oli miehiä joten päätin odottaa. Jotenkin tiesin, että ”Haulzy” on maalin edessä.

Maalin lisäksi ketjun peli toimi hyvin. Dallasin puolustajat olivat vaikeuksissa liukasta ketjua vastaan.

– Haastoimme heidän puolustajiaan. Molemmat laitahyökkääjäni luistelivat tänään kovaa. Minä vain laitoin kiekkoa alueille, jossa he pääsivät luistelemaan, ja sen kautta saimme paikkoja alusta asti. Toisessa erässä saimme onneksi palkinnon Schroederin hienon esityön ansiosta. Olen onnellinen, Haula sanoi.

Haula on tehnyt tällä kaudella 47 otteluun 20 (12+8) tehopistettä.