Helsingin Jokerit pudotti perjantaina melkoisen uutispommin, kun seura ilmoitti jatkavansa KHL:ssä ainakin seuraavat viisi kautta.

Jatkosopimuksen syntyminen tuskin yllätti montaa, mutta sen pituus yllätti. Samalla tämä oli valtava pettymys lukuisille seuran kannattajille, jotka toivoivat jo hartaasti paluuta kotoisaan SM-liigaan.

Sosiaalinen media täyttyi uutisen tultua julki hetkessä negatiivisiin kommentteihin, joita on voinut kuulla jo aiemmin jäähallin käytävillä. Osa jopa ilmoitti lopettavansa seuran kannattamisen.

Pitkä jatkosopimus aiheuttaakin Jokereiden toimistolla mittavat haasteet, sillä KHL on sarjana menettänyt jo kolmen kauden aikana valtavasti mielenkiintoaan suomalaisten silmissä. Se näkyy myös yleisömäärissä, jotka ovat pudonneet debyyttikaudesta, jolloin uutuuden viehätys vielä toimi.

KHL:ssä vilisee tähtipelaajia – Jokereissakin pitäisi

KHL on sarjana maailman toiseksi kovatasoisin liiga, mutta joukkueiden väleillä on valtavia tasoeroja. Osalla joukkueista on varaa Pavel Datsjukin, Sergei Mozjakinin ja Ilja Kovaltshukin kaltaisiin maailmanluokan pelaajiin.

Jokerit puolestaan pelasi tällä kaudella joukkueella, jonka materiaali ei olisi mitenkään voinut riittää mestaruustaistoon, joten tähän on haettava muutosta. Se ei ole kuitenkaan kovinkaan helppoa, sillä budjettia täytyisi kasvattaa samaan aikaan, kun tappiota tulee yli 13 miljoonaa euroa kaudessa. Myös verotussyyt vievät pelaajia ennemmin Venäjälle.

Mitä Jokereiden sitten on tehtävä, jotta yleisö saadaan jatkossakin kiinnostumaan?

Narripaidat tarvitsee joukkueeseensa pelaajia, jotka kiinnostavat yleisöä. Todellisia tähtipelaajia, kunnon vetonauloja, joita nyt ei oikein ole. Sellaisia pelaajia, joiden kanssa menestyminen olisi edes realistista.

Yksittäisenä esimerkkinä käyttäisin Teemu Pulkkisen kaltaista nimeä, jolla on ollut jo pitkään vaikeaa Pohjois-Amerikassa. En ota kuitenkaan kantaa, olisiko kyseisen pelaajan hankkiminen edes mahdollista.

On vain selvää, että tuotteelle on tehtävä jotain, jotta seura pystyy jatkossa tarjoamaan yleisölleen parempaa, mitä tällä kaudella. Muuten seuralla ei jää montaa vaihtoehtoa.