EV Zugin suomalaishyökkääjä Jarkko Immosen sopimus loppuu tähän kauteen, eikä jatkosta ole vielä varmuutta.

34-vuotias Immonen pelaa tällä hetkellä toista kauttaan NLA-liigan Zugissa, jossa hänen kautensa on sujunut nousujohteisesti. Runkosarjassa kokenut suomalaishyökkääjä esiintyi vaisusti, kun 49 otteluun syntyi ainoastaan 26 tehopistettä (12+14).

Pudotuspeleissä konkari on sen sijaan esiintynyt vakuuttavasti. Kuuteen otteluun tehot 2+4 tehnyt Immonen on ratkaissut kaksi viimeisintä välieräsarjaottelua HC Davosia vastaan. Zug johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0.

Paluu SM-liigaan edessä?

Kokeneen suomalaissentterin on huhuttu eri yhteyksissä palaavaan ensi kaudeksi takaisin SM-liigaan ja JYPiin, jossa hän pelasi aiemmin urallaan monta menestyksekästä kautta. Hän omistaa myös osuuden seurasta.

Pelaajan sopimus on katkolla kauden päätteeksi, eikä uudesta sopimuksesta ole käyty vielä sveitsiläisen Blick-lehden mukaan neuvotteluita. Hän lukeutuu myös ikänsä puolesta jo konkariosastolle, joten on hyvin mahdollista, että hänet nähtäisiin ensi kaudella SM-liigassa.

Immosen pelaajauran kirkkain hetki nähtiin vuonna 2011, kun hän juhli Leijonien paidassa maailmanmestaruutta. Kyseisessä turnauksessa hän voitti sekä maali- että pistepörssin, jonka lisäksi hänet valittiin kisojen tähdistökentälliseen.