Venäläislehti RIA Fan paljasti maanantaina, että kolme KHL-seuraa saattaa jättää sarjan jo ennen ensi kautta.

Joukkueisiin lukeutuu Metallurg Novokuznetsk, Sibir sekä Jugra. Aiemmin maaliskuussa Medvescak Zagreb tiedotti jo, ettei se jatka KHL:ssä. Kroatialaiseura palaa ensi kaudeksi monikansalliseen EBEL-sarjaan.

Yllämainituista joukkueista jokainen on kärsinyt jo pitkään talousvaikeuksista, jonka myötä muun muassa palkkoja on jäänyt saamatta. Talousvaikeuksien vuoksi seurat saattavat pelata jo ensi kaudella muissa maisemissa.