Patrik Laineen ensimmäinen NHL-kausi päättyi lauantaina. Nyt onkin hyvä aika vetää yhteen suomalaistulokkaan debyyttikauden tapahtumat.

18-vuotias suomalaistähti saapui NHL:ään ja Winnipeg Jetsiin täksi kaudeksi kolmivuotisella tulokassopimuksella. NHL-kauden alusta lähtien Laine näyttikin, että hän sopeutuu hyvin sarjan vaatimuksiin.

Suomalainen maalipyssy oli kauden aikana sivussa vain yhdeksästä ottelusta. Hän viimeisteli 73 otteluun hurjat tehot 36+28=64, joiden joukkoon lukeutui historialliset kolme hattutemppua.

Huikea tulokaskausi näkyy myös Jets-tähden tilipussissa, sillä hän tienaa tulokaskaudestaan palkan ja bonuksien kanssa 3,2 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi hän saa sponsorituloja.

Laine koki kaudella myös kertaalleen kovia, kun hän loukkaantui tammikuun alussa rajun taklauksen seurauksena. Tilanteen jälkeen hänelle todettiin aivotärähdys, jonka vuoksi hän oli sivussa reilut kaksi viikkoa. Muuten suomalaistulokkaan kausi meni odotettua paremmin.

Matthews viemässä tulokastaiston?

Laine oli läpikauden valokeilassa Toronto Maple Leafsin Auston Matthewsin kanssa. Tällä kertaa yhdysvaltalaistulokas veti pidemmän korren pistetehtailussa, kun hänellä on kasassa 81 ottelun jälkeen tehot 40+29=69. Pitää ottaa kuitenkin huomioon, ettei Matthews ole ollut sivussa yhdestäkään ottelusta.

Kyseiset pelaajat taistelevat vuoden tulokaspalkinnosta Calder Trophysta, ja juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että pysti on menossa Matthewsille. Yhdysvaltaishyökkääjän kausi jatkuu vielä pudotuspeleissä.

Laine MM-kisoihin?

Laineella on nyt takanaan todella pitkä ja raskas kausi. Viimeisissä peleissä suomalaisen otteista paistoi väsymys, jonka hän itsekin myönsi. Myös Jetsin päävalmentaja Paul Maurice kertoi, että tulokkaille ensimmäinen kausi on aina raskas, sillä kaikki on uutta ja aikataulu on erittäin tiukka.

Kevään MM-kisoihin on aikaa vielä vajaa kuukausi, ja koko Suomi odottaa vesikielellä Laineen ratkaisua asian suhteen. Voi olla, että nuorukaiselle riittää lyhyt lepotauko, jonka jälkeen hän liittyy Leijoniin. Toisaalta myös poisjääminen olisi täysin luonnollista rankan kauden jälkeen.

Tapahtuipa mitä tahansa, pelasi Laine uskomattoman tulokaskauden. Ainoastaan Teemu Selänne, Jari Kurri sekä Christian Ruuttu ovat suomalaistulokkaina pystyneet historian saatossa kovempiin tehoihin ensimmäisellä kaudella.

Alta löytyvältä videolta näet Laineen kaikki kauden 36 NHL-maalia.

https://www.youtube.com/watch?v=5nYxFDiDDS4&feature=youtu.be&a