Neljä suomalaisnimeä päätti kautensa yön NHL-kierroksella.

Suurin huomio kiinnittyi luonnollisesti Minnesota Wildiin, kun sekä Mikko Koivun, Mikael Granlundin että Erik Haulan kausi päättyi jo pudotuspelien avauskierrokselle. Kolmikon otteita on seurattu tarkasti läpi vuoden, joten on ymmärrettävää, että moni alkoi spekuloimaan heti tulevilla MM-kisoilla.

Kolmikon liittyminen Leijoniin tuntuu tällä hetkellä silti hyvin epätodennäköiseltä. Taustalla on niin iso pettymys, että on luonnollista, mikäli kokeneilla hyökkääjillä ei ole annettavaa tällä hetkellä MM-projektille.

Tämän piti olla Wildin kausi. Vaikka runkosarjan loppu oli huolestuttava, antoi pitkä 82 ottelun matka jo antaa olettaa, että Wild vastaisi vihdoin kiekkohullun osavaltion menestysodotuksiin. Toisin kävin – koko Wildin pudotuspelimatkasta tuli täysi painajainen.

Samalla sekä Koivun, Granlundin että Haulan pudotuspeleistä tuli iso pettymys. Näytti, ettei kolmikosta kukaan saanut itsestään oikein parastaan irti. Sen takia on lähes itsestäänselvää, että katastrofikevään uloshengittely vie hetken.

Koko kolmikko on edustanut Leijonia myös aiemmin arvokisoissa. Pariisissa ei ole tarjolla enää mitään uutta tai nähtävää Wildin kokeneille kiekkoilijoille.

Katseet Montrealiin

Leijonakatsojien kannattaa kääntää katseet siihen neljänteen suomalaisnimeen. Upean kevään Montrealissa pelannut Artturi Lehkonen on pelaaja, josta saattaa olla tulevina viikkoina vielä paljon iloa suomalaisfaneille.

Energinen hyökkääjä pelasi uskomattoman tulokaskauden kivenkovassa Canadiensin organisaatiossa. Vaikka kevät Montrealissa päättyi tuoreeseen pettymykseen, oli nuori Lehkonen myös pudotuspeleissä joukkueensa parhaimmistoa.

Kaikesta suomalaisen tekemisestä näki, että kausi päättyi nyt liian aikaisin. 21-vuotias hyökkääjä teki viime kaudella jo debyyttinsä A-maajoukkueessa – nyt tarjolla on jälleen uusi askel myös maajoukkueuralla.

Lehkonen on pelaaja, joka on saanut nousta NHL:n huipulle yllättävänkin pienellä mediahuomiolla. Nuori pelaaja on osoittanut jo lyhyessä pystyvänsä pelaamaan vahvuuksillaan myös erilaisissa rooleissa – sen myötä Leijonat saattaa saada tänä keväänä MM-kisojen supervahvistuksen yllättävästä suunnasta.

Lue myös: Mikael Granlund ehdolla arvostetun NHL-palkinnon saajaksi – Minnesotalta huvittava moka?

Lue myös: Tappelu, taklauksia ja komeat tehot! Kritisoitu suomalaishyökkääjä palasi ryminällä NHL:ään

Lue myös: Suomalaistykit tylyllä tavalla kesälomalle – Minnesotan kausi päättyi katastrofiin

Lue myös: Jori Lehterä pääsi vihdoin irti NHL:ssä – haastoi vastustajan tappeluun!