HELSINKI. Leijonien tiistaisissa harjoituksissa oli alusta alkaen innostunut tunnelma. Joukkue viiletti ensimmäistä kertaa yhdessä ja varsinkin nuorempi kaarti suorastaan puhkui halua näyttää.

Kun mukana oli ensimmäistä kertaa iso kasa NHL-avuista, oli myös monella muulla leijonapelaajalla into piukassa. Joukkueesta löytyy monta pelaajaa, jotka taistelevat vielä tiukasti paikoista kisoihin. Sen myötä jokainen joukkueen yhteinen tilaisuus on myös tärkeä paikka näyttää osaamistaan.

Leijonavalmentaja Lauri Marjamäki iski heti ensimmäisissä treeneissä yhteen ketjun, jolla on kaikki saumat nousta kevään sensaatioksi. Sebastian Aho, Valtteri Filppula ja Jesse Puljujärvi muodostavat huipputaitavan kolmikon, josta löytyy kiinnostava kombinaatio kaikkea.

Aho ja Puljujärvi ovat toisilleen tutut nimet – kaksikko tuntee toisensa ja Marjamäki tietää tarkkaan, mitä nuorukaisilta voi odottaa. Kaksikosta Aho on osoittanut jo menneellä NHL-kaudella olevansa ehdotonta eliittiä myös NHL:ssä. Nyt hyökkääjä saapuu täynnä itseluottamusta myös Leijoniin.

Puljujärven ensimmäinen kausi Pohjois-Amerikassa on ollut odotetusti paljon haastavampi. Ensin rooli Edmonton Oilersissa jäi todella pieneksi. Vasta siirto AHL:ään nosti hyökkääjän ansaitsemaansa rooliin.

Nyt Leijonissa Puljujärvi pääsee hyökkäämään hyvästä asemasta. Viime keväänä hyökkääjä ei vielä mahtunut vamman takia lainkaan mukaan – nyt nuorukainen pääsee hyökkäämään osittain ilman paineita. Vaikka mediäpöhinä Puljujärven kohdalla on valtava, ei kukaan oikein tiedä, mitä NHL-lupaukselta voi odottaa.

Kaksikkoa johtaa NHL-konkari, jonka arvoa ei Suomessa oikein vieläkään osata arvostaa tarpeeksi. Filppula on tunnollinen kiekkokonkari, jonka arvo on nähty viimeisten vuosien aikana moneen otteeseen.

Tuorein esimerkki suomalaisen kyvyistä vahvaan kahden suunnan peliin nähtiin Philadelphia Flyersissa. Suomalaisen hankkiminen näkyi heti rajusti NHL-seuran viisikkopelin tilastoissa (lue uutinen). Tunnollisempaa hyökkääjää saa hakea.

Filppula antaa konkarina vahvan selkänojan nuorille kiekkovirtuooseille. Aho ja Puljujärvi saavat sen myötä käyttää laidoillaan vapaasti luovuuttaan. Tilanne on herkullinen: kaikki kiekkoseuraajat tietävät, millainen potentiaali nuoressa kaksikossa on.

Maltti on valttia

Leijonat esittelee tuoreet ketjunsa ensimmäisen kerran torstaina Tshekissä. Siellä nähdään myös, miten Ahon, Filppulan ja Puljujärven yhteispeli lähtee rullaamaan.

Samalla täytyy muistaa, että myös tämän kolmikon yhteispeli vaatii aikansa. Kolme harjoituspeliä ennen kisoja tulevat tämän takia tarpeeseen. Samalla kuin moni pelaaja antaa viimeiset näytöt, pääsevät NHL-pelaajat ottamaan tuntumaan uuteen projektiin.

MM-kisat ovat niin tiivis turnaus, ettei joukkueeseen mahdu vapaamatkustajia. Ahon, Filppulan ja Puljujärven ketjun todellinen taso ratkeaa vasta useamman pelin jälkeen.

Varmaa on kuitenkin se, että Leijonilla on jo nyt kasassa ykkösketju, jolla on potentiaalia loistaa molemmissa päissä kaukaloa. Mikäli yhteiset kuviot löytyvät nopeasti, on tässä kolmikko, joka voi pelata itsensä nopeasti leijonafanien sydämiin.

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo