Nashville Predators jatkaa ensi yönä taivaltaan kohti Stanley Cupia, kun se kohtaa ensi yönä St. Louis Bluesin pudotuspelien toisella kierroksella.

Joukkueella on ollut otteluista lähes viikon tauko, sillä se pudotti suuren ennakkosuosikin Chicago Blackhawksin ensimmäisellä kierroksella suoraan neljässä ottelussa.

Pekka Rinne oli ottelusarjassa suuressa roolissa. Rinne päästi ainoastaan kolme maalia selkänsä taakse ja piti kaksi nollapeliä. Vastassa on kuitenkin uusi joukkue ja matkaa mestaruuteen on vielä jäljellä.

– Me emme ole vielä saavuttaneet mitään, siinä ajatusmaailmassa elämme. Neljännen ottelun jälkeen kaikki olivat heti keskittyneitä tulevaan. Töitä on vielä tehtävänä, Rinne sanoi.

Predators selvitti tiensä kahdeksan parhaan joukkoon myös viime vuonna. Tuolloin vastaan asettui Chicago, joka pudotti Nashvillen jatkosta. Voittamalla Bluesin toisella kierroksella joukkue tekee historiaa, sillä nashvillelaiset eivät ole seuran historiassa edenneet kertaakaan toista kierrosta pidemmälle pudotuspeleissä.

– Se on meille erityistä, koska emme ole koskaan pidemmälle päässeet. Nyt siihen on hyvä mahdollisuus. Kahdeksan parhaan joukkoon pääseminen on muutenkin hienoa. Nämä ovat vuoden ja koko kauden parhaita pelejä, Rinne päätti.

Lähde: Preds TV