Leijonalegenda Juhani Tamminen ottaa tuoreeltaan Lapin Kansan haastattelussa voimakkaasti kantaa suomalaisten NHL-pelaajien intoon edustaa maajoukkuetta.

Tamminen jyrähtää siitä, kuinka esimerkiksi Patrik Laine jättää MM-kisat sivuun väsymyksen takia.

– Minua suoraan sanottuna v***ttaa ja hävettää tämmöinen toiminta. Karsastan rusinat pullasta ajattelua, mikä monella pelaajalla nykyään on. Jos olet oikeasti loukkaantunut, niin kieltäytyminen on totta kai ok. Mutta maajoukkueesta ei voi jäädä pois väsymyksen takia, Juhani Tamminen tylyttää Lapin Kansa -lehdelle.

Laine ei ole ainoa kieltäytyjä. Esimerkiksi Rasmus Ristolainen vetosi myös väsymykseen jäätyään sivuun maajoukkueen matkasta. Monelle pelaajalla on ilmaantunut keväällä myös yllättäviä vaivoja pitkän kauden jälkeen.

Tamminen ottaa Laineen esimerkiksi suorassa palautteessaan. Kiekkokonkari vaatii, että kieltäytyjät jätettäisiin jatkossa kokonaan maajoukkueen ulkopuolelle.

– Pitäisi olla kiitollinen, että on saanut kehittyä pelaajaksi Suomessa, missä on paremmat olosuhteet kuin missään muualla Euroopassa. Ilman minua ja monta muuta kiekkoihmistä Patrik Laine pelaisi tällä hetkellä Novosibirskissä jääpalloa, Tamminen lisää.

Lue Lapin Kansan alkuperäinen haastattelu tästä.