Naisleijonien tähtivahti Noora Räty siirtyy ensi kaudeksi pelaamaan Kiinaan Kunlun Red Starin naisjoukkueen riveihin.

Räty oli asian tiimoilta Sportsnetin haastattelussa ja kertoi mielenkiintoisesta pestistään. Maailman parhaisiin kuuluva naisvahti ei oikeastaan saa palkkaa jääkiekon pelaamisesta.

– En voi kertoa paljoakaan yksityiskohdista. Voin ainoastaan sanoa, että meitä ei ole palkattu urheilijoina, vaan lähettiläinä, Räty kertoo.

Palkkion suuruutta 28-vuotias maalivahti ei voi paljastaa, mutta voidaan kuitenkin puhua reilusta ammattilaisen palkasta.

– Tähän asti olen päässyt jääkiekolla omilleni. Olen onnistunut kattamaan kaikki kuluni, sillä palkkiolla, minkä olen saanut miesten joukkueista, mutta nyt pystyn jopa laittamaan rahaa säästöön.

Lähettilään rooliin kuuluu paljon muutakin kuin pelaamista. Koko projektin tarkoituksena on nostaa jääkiekon tunnettavuutta Kiinassa.

– Käymme koulussa puhumassa oppilaille ja mahdollisesti myös jäällä heidän kanssaan. Ei ollenkaan huono työ. Kiinassa yritetään saada pelejä televisioon, miesten pelit olivat siellä jo viime kaudella. Kun on miljardiyleisö, katsojaluvut ovat aika korkealla.