Suomalaishyökkääjä Veli-Matti Savinaista odottavat uudet haasteet, kun mies solmi yksivuotisen sopimuksen KHL-seura Jugran kanssa.

31-vuotias hyökkääjä edusti venäläisseuraa edellisen kerran kaudella 2013-14, jonka jälkeen hän on hakenut uutta vauhtia uralleen Leksandin, Torpedon sekä Tapparan riveistä.

Kuluneella kaudella Savinainen pelasi elämänsä parasta kiekkoa voittaen SM-liigan maalipörssin sekä esiintyen pirteästi Leijonien matkassa MM-kisoissa.

– Luulen, että tämä on hyvä tilaisuus kehittää itseäni. Lisäksi minulla on hyviä kokemuksia Jugrasta ja haluan auttaa joukkuetta menestymään. On mukavaa palata seuraan, jonka tiedän jo hyvin, Savinainen kommentoi seuran verkkosivuilla.

Suomalaishyökkääjän seuravalintaa voidaan pitää myös hieman erikoisena, sillä miehelle olisi varmasti ollut muitakin ottajia. Jugrassa on esiintynyt vuosien varrella talousongelmia, jonka lisäksi seuran uskotaan jäävän ulos KHL:stä kaudella 2018-19.

Savinaisen lisäksi Jurgrassa pelaa ensi kaudella puolustaja Tuukka Mäntylä.