Entinen Ruotsin maajoukkuehyökkääjä Nils Nilsson on kuollut, kertoo Aftonbladet.

Nilsson, jonka innoittamana legendaarinen kisakappale ”Den glider in” syntyi, menehtyi 81-vuotiaana juhannuksen vastaisena yönä.

”Dubbel-Nisse”, joka saavutti Tre Kronorin paidassa muun muassa kolme maailmanmestaruutta, muistetaan hyvin 50- ja 60-luvulta. Suurimman pelimuistonsa hän jätti kuitenkin vuoden 1962 MM-finaalissa, jossa hän iski ratkaisevan 5-3-maalin Ruotsin kukistaessa Kanadan.

Kyseisen maalin aikana ruotsalaisselostaja Lennart Hyland huusi kiekon lipuessa maalia kohta ”Den glider in i mål”.

33 vuotta myöhemmin Peter Karlssonin säveltämä ja sanoittama ”Den glider in” -kappale toimi Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen tunnuskappaleena. Kyseisen vuoden 1995 MM-kilpailut päättyivät Suomen ensimmäiseen MM-kultaan ja loppu onkin historiaa.