Chicago Blackhawks ei ole luopunut toivosta suomalaispakki Ville Pokan suhteen.

Vaikka nuoren pakin viime kaudet Pohjois-Amerikassa ovat olleet vaikeita, teki seura sopimustarjouksen ennen heinäkuun rajaa. Sopimus oli yllättävä: viime aikoina on jo epäilty, ettei Blackhawks tarjoaisi enää nuorukaiselle uutta sopimusta.

Tarjous tarkoittaa samalla sitä, etteivät muut NHL-seurat saa tarjota sopimusta rajoitetulle vapaalle agentille. Pokka neuvottelee nyt ensisijaisesti nykyisen työnantajansa kanssa.

Blackhawks perustelee päätöstään suomalaisen potentiaalilla. Seura kertoo odottavansa vielä Pokasta paljon.

– Villen tapauksessa voi olla usein vaikeaa, jos ei koe saavansa sellaista mahdollisuutta kuin pitäisi. Mutta me näemme hänessä yhä paljon, NHL-seuran vara-GM Norm Maciver kommentoi The Atleticille.

Pokka edusti Leijonia viime syksynä World Cupissa. Suomalainen on pelannut NHL-seura Chicago Blackhawksin organisaatiossa viimeiset kolme kautta saaden peliaikaa ainoastaan AHL:n puolella Rockford IceHogsissa.

Nuori puolustaja on ollut AHL:n puolella vuodesta toiseen joukkueensa tehokkaimpia pelaajia, mutta puolustussuuntaan nuorukaisella on ollut eri mediaraporttien mukaan paljon kehitettävää.

– Emme ole luopuneet toivosta Ville suhteen. Hän on vasta 22-vuotias – Villeltä löytyy paljon ominaisuuksia, joita NHL-pakeilla on. Hänen pitää myös jatkossa vain paiskia hommia, Maciver lisää.