TPS ilmoitti verkkosivuillaan hankkineensa talousvaikeuksissa riutuvasta Espoo Unitedista Rasmus Tirrosen.

Turkukaisseura menetti tällä viikolla venäläisen Aleksandr Georgijevin, joka lähtee hakemaan pelipaikkaa Pohjois-Amerikasta. Mestiksessä hyvin viime kaudella esiintynyt Tirronen tulee paikkaamaan aukkoa maalivahtiosastolla.

– Olemme erittäin tyytyväisiä että saimme Rasmuksen joukkueeseemme. Rasmus on hyvän ikäinen ja erittäin motivoitunut tekemään töitä ja menemään urallaan eteenpäin erinomaisen mestiskauden jälkeen. Hän on juuri sen profiilin maalivahti mitä me markkinoilta haettiin, TPS:n urheilutoimenjohtaja ja entinen NHL-vahti Antero Niittymäki sanoo seuran verkkosivuilla.

Tirronen pelasi viime kaudella 39 ottelua espoolaisten maalilla ja palkinnoksi kaudesta tuli Mestis-pronssi. Miehen torjuntaprosentti oli kunnioitettava 92,6.

26-vuotias maalivahti on pelannut urallaan myös kuusi kautta Yhdysvalloissa. Neljä kautta mies pelasi NCAA-yliopistosarjaa, minkä lisäksi yksi kausi kului juniorisarjassa ja yksi AHL:ssä ja sen farmissa.