Pohjois-Amerikassa operoiva The Sportster ei ole vakuuttunut Joel Armian askelista NHL:ssä.

Urheilumedia listasi varaustilaisuuden 2009 parhaimmat varaukset sekä suurimmat flopit. Armia nousee listalla esille negatiivisemmalla listalla.

Media tosin myöntää, että Armia on kehittynyt huimasti Winnipeg Jetsissä. Silti ainakin urheilumedian odotukset olivat vielä korkeammat.

Suomalaislupaus varattiin Buffalo Sabresiin kesän 2009 avauskierroksella. Hän siirtyi 2015 pelaajakaupassa Jetsiin.

– Hänestä ei tullut Buffalossa koskaan sitä tähtipelaajaa, jota hänestä odotettiin, The Sportster kirjoittaa.

Viime kausi oli vahva Armialle suhteessa nuorukaisen peliaikaan. Alivoimalla raatanut hyökkääjä iski 57 peliin tehot 10+9=19. Hän oli sarjan parhaita maalintekijöitä alivoimalla iskien neljä osumaa.

– Armia on kehittynyt viimeisten kahden kauden aikana. Hänellä on kaikki saumat tulla tasainen suorittaja NHL:ään. Hänestä ei tule kuitenkaan sellaista supertähteä kuin joskus odotettiin, urheilumedia summaa.