Mikael Granlundin pudotuspelitilastot herättävät yllättävän vahvaa huolta Pohjois-Amerikassa.

Suosittu kiekkomedia Fansided analysoi tuoreessa artikkelissaan suomalaistaiturin tuoretta jatkosopimusta. Granlund ja Minnesota Wild solmivat kolmen vuoden ja 17,25 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen.

Fanimedian mukaan Granlundin kolmen vuoden jatkosopimus on loistava veto Wildilta. Se on reilu sekä pelaajalle että seuralle. Kolme vuotta on tarpeeksi pitkä, jotta Wild saa hetkeksi rauhan kokoonpanonsa ylle. Samalla suomalainen pääsee näyttämään kunnolla osaamisensa.

Yllättävä huoli pudotuspeleistä

Granlund nousi menneellä kaudella Wildin ykköstykiksi. Suomalainen nakutti läpimurtokaudellaan tehot 26+43=69 – sen myötä kritiikki hyökkääjän ympäriltä katosi. Ainakin melkein.

Fansided muistuttaa, että suomalaisella on kolme vuotta aikaa todistaa olevansa myös huippupelaaja NHL:n pudotuspeleissä. Jos tuijottaa pelkästään tilastoja, löytyy väitteelle nuorukainen on iskenyt kahden kevään aikana 11 peliin tehot 1+4.

– Pudotuspelien alkaessa pelin fyysisyys ja intensiivisyys tuntuu näkyvän Granlundin pelissä. Hänen pitää todistaa, että hän pystyy pelaamaan isojen poikia vastaan kovissa peleissä, Fansided kirjoittaa.

Teholukemista ei pidä tehdä liian suuria johtopäätöksiä. Wild on ollut joukkueena surkea kevään ratkaisupeleissä – silloin myös yksilöiden on vaikea nousta esille. Eikä sovi unohtaa, että Granlund pelasi kevään ratkaisupelit toinen käsi rikkinäisenä.

Sen takia kolmen vuoden sopimus on täydellinen sekä hyökkääjälle että seuralle.

– Minnesotan pitää tulevina vuosina keskittyä menestykseen kevään otteluissa. Mikäli Granlundin peli ei kulje pudotuspeleissä, pitää hänet korvata kärkiketjuissa.