Helsingin Jokerit juhlii ensi kaudella 50-vuotista taivaltaan.

Juhlakaudella on luvassa paljon erityistä ohjelmaa ja Hartwall Areenan jäällä tullaan näkemään palon narripaidasta tuttuja pelaajia.

Seura julkaisi Twitterissä videon, jossa toimitusjohtaja Jukka Kohonen oli fanien tentissä. Esille nousi myös mahdollinen Teemu Selänteen paidan jäädytys. Seurapomo antoi varsin mystisen vastauksen kysymykseen.

– Minun mielestäni se olisi hieno juttu, vielä ei ole sovittu aikaa. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi, kyllähän se tähän kauteen hienosti sopisi, Kohonen vastasi.

Teemu Selänne esiintyi Jokerien paidassa yhteensä viidellä kaudella. Legenda oli myös mukana nostamassa seuraa I-divisioonasta SM-liigaan kaudella 1988-1989. Selänne on edustanut Suomessa pääsarjatasolla ainoastaan Jokereita ja oli juhlimassa helsinkiläisten ensimmäistä SM-kultaa keväällä 1992.