Jokerit tarvitsee kiperästi kärkisentterin joukkueeseensa.

Harjoitusottelut ovat osoittaneet karusti, että muuten vahva joukkue joutuu antamaan keskellä aivan liikaa tasoitusta vastustajilleen. Peter Regin (kuvassa) on jo aiemmin osoittanut olevansa huippunimi KHL:ään – sen jälkeen helsinkiläisten sentteriosasto on helisemässä.

Tilanne näkyy ottelusta toiseen Jokereiden pelissä. Joukkueen harjoituspelit ovat osoittaneet jo kesän pelot tosiksi: joukkueelta puuttuu tällä hetkellä uskottava kakkossentteri.

Brian O’Neill on laadukas hyökkääjä – hän pääsee parhaiten irti kuitenkin laidalla. Keskellä pienikokoinen polkukone menee kokonaan hukkaan.

Mika Niemi pystyy tunnollisena kaverina hoitamaan alempien ketjujen roolia. Myös Antti Pihlströmistä Jokerit saa tarvittaessa keskushyökkääjän. Tämä kaksikko ei kuitenkaan riitä, mikäli joukkue haluaa taistelle uskottavasti KHL:n kärkipään sijoista.

Tolvanen yllättävä piristysruiske

Harjoituspelit ovat harjoituspelejä. Silti Jokereiden hyökkäyspeli on ollut ajoittain jopa yllättävän tahmeaa.

Vaikuttaakin, ettei joukkue ole saanut vielä hyökkäyksen koko potentiaalia käyttöön. Nuori Eeli Tolvanen on loistanut pelistä toiseen, muuten laiturit ovat jääneet ilman kunnon ruokintaa.

Kuvaavaa on, että 18-vuotias NHL-lupaus on ollut harjoituspelistä toiseen Jokereiden näkyvintä osastoa. Tilanne on imarteleva nuorukaiselle, mutta samalla huolestuttava signaali joukkueen valmennukselle.

50-vuotiaalla Jokereilla riittää ensi kaudella todistettavaa KHL:ssä myös seurana. Vaisu viime vuosi jätti paljon kysymysmerkkejä joukkueen suunnasta. Vaikka organisaatio on tehnyt kesällä monta huippuhankintaa, ei alkusyksy ole ainakaan himmentänyt näitä kysymysmerkkejä.