Juhamatti Aaltosen edellisestä maalista on kulunut jo pitkän aikaa.

32-vuotias hyökkääjä päätti viime kauden SM-liigassa peräti 21 ottelun maalittoman putkeen. Tämän jälkeen kiekkotaituri nostettiin Leijonien matkaan, jossa hän pelasi harjoitusottelut ja MM-kisat mukaan luettuna kahdeksan ottelua ilman maalia.

Tulevaksi kaudeksi Aaltonen allekirjoitti sopimuksen entiseen seuraansa Rögle BK:hon, jossa hän on pelannut nyt kaksi harjoitusottelua ilman maalia. Näin ollen miehen maaliton putki on jo 31 ottelun mittainen.

Aaltonen on saanut jokaisessa paikassa suuresti vastuuta, jonka vuoksi maaliton putki on harvinaisen pitkä. Viimeisimpänä Röglessä hän on pelannut kaksi ottelua ykkösketjun vasemmalla laidalla. Taiturimainen hyökkääjä on säväyttänyt tempuillaan jo Ruotsissakin, mutta toivottavaa olisi, että mies saisi maalihanansa jälleen auki.