ESPN on listannut verkkosivuillaan 100 NHL:n suurinta lupausta.

Listauksesta löytyy useita suomalaisnimiä, joista yksi on puolustaja Julius Honka. Dallas Starsin suomalaislupaus on viettänyt edelliset kaksi kautta lähinnä AHL:n puolella, mutta nyt ESPN:n Corey Pronman on nostamassa nuorukaista NHL:n puolelle.

– Honka on valmis NHL:ään. Hän on todistanut kaiken, mitä hänen tarvitsee todistaa AHL:ssä. Tämän lisäksi hän oli kevään MM-kisoissa yksi parhaista pelaajista. Hän on mahtava luistelija, jolla on korkea taitotaso ja upeat hyökkäysvaistot, Pronman ylistää.

ESPN:n toimittaja muistuttaa samalla, että suomalaistaiturilta löytyy myös heikko kohta.

– Hän ei ole täydellinen pelaaja, sillä hän on pieni puolustaja, josta ei tule koskaan rotevaa, Pronman muistuttaa.

Honka on monien arvioiden mukaan varmasti tulevalla kaudella Starsin NHL-miehistössä, jossa hän saattaa saada heti yllätävänkin paljon vastuuta.

Toisena suomalaisena puolustuksessa luutii Esa Lindell, jonka lisäksi Miro Heiskasta odotetaan takalinjoille lähivuosina.