HELSINKI. Viime kaudella AHL:ssä hurjat tehot iskenyt Nicklas Jensen on seurannut vakuuttuneena nuoren Eeli Tolvasen matkaa Jokereissa.

24-vuotias tanskalaistähti ehti kiinnittää huomiota Tolvasen menoon jo ennen keskiviikon hattutemppua. Leijonat.com tapasi Jensenin Jokereiden mediatapahtumassa.

– Todella vakuuttavaa. Hän on loistava pelaaja – sen näki jo ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Hänellä on upea tulevaisuus edessään, Jensen hehkuttaa Leijonat.comille.

KHL-avauksessa syntyi tehot 3+1, kun Jokerit murskasi Dinamo Minskin maalein 6-1. Jensen kertoo huomanneensa nopeasti 18-vuotiaan osaamisen. Vaikka kyse on nuoresta pelaajasta, näkee juutti nuoressa suomalaisessa paljon maailmanluokan ominaisuuksia.

– Hänellä on aivan poikkeuksellinen taitotaso! On upeaa katsoa hänen menoaan. Aina ei tarvitse katsoa vanhempiin pelaajiin päin, jos haluaa oppia uutta. On siistiä, että joukkueessa on tuollaiset taidot omistava kaveri, jolta voin itsekin oppia.

Kuva: Pekka Rautiainen.

Pitkä kausi edessä

Tolvanen on varastanut alkukaudesta suurimmat otsikot. Kesän varaustilaisuudessa avauskierroksella Nashvilleen varattu maalitykki on noussut nopeasti koko kansan huulille.

Edessä on kuitenkin pitkä ja rankka KHL-kausi. Jensen uskoo, että Tolvanen tulee tekemään vielä kovia tuhoja sarjassa.

– Hän pelaa joka tilanteessa valtavalla itseluottamuksella. Hänen täytyy vain pitää siitä kiinni – kävi miten kävi, Jensen kiteyttää.

Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo

Lue myös: Eeli Tolvanen nöyryytti ruotsalaista NHL-vahtia maaleillaan – kommentoi tyynesti superiltaansa

Lue myös: Kommentti: Jokerit löysi oman Patrik Laineensa – nuori pommittaja on poikkeuksellinen ase KHL:ään!

Lue myös: Teemu Selänne ylistää Jokereiden NHL-lupauksen hurjaa debyyttiä: ”Tiesin, että tästä pojasta kuullaan vielä”

Lue myös: Video: Jäikö Eeli Tolvasen historiallinen temppu näkemättä? Näin NHL-lupauksen hattutemppu syntyi

Lue myös: Uusi suomalaistähti on syntynyt! Jokereiden NHL-lupaus uskomattomassa vireessä – mässäili hattutempulla

Lue myös: 18-vuotias superlupaus varasti show’n KHL-debyytissään – Jokerit: ”Tervetuloa meidän kaljaliigaan”

Lue myös: Kuva: Sensaatiomainen alku! Yllättävät suomalaistaiturit valtasivat KHL:n pistepörssin