Dallas Starsin torjuja Kari Lehtonen ei kiellä ajatuksien olevan jo osittain Sotshin talviolympialaisissa.

– Kyllä se mielessä on. Kilpailu on tosi kovaa. Ehkä ennen kauden alkua se oli vähemmän mielessä ja mulla olikin silloin varmaan pienemmät mahdollisuudet päästä mukaan, Lehtonen kertaa SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.

– Nyt kuitenkin pelit ovat menneet hyvin ja Pekalla (Rinne) on ollut vähän loukkaantumisia ja muuta. On se tullut ihan realistiseksi tavoitteeksi. Kiinnostus on kova.

Pelkkä osallistuminen ei kuitenkaan NHL-urallaan isoistakin loukkaantumisista kärsineelle Lehtoselle riitä.

– Mukaan pääseminen on kaikesta vain puolet. Siellä haluaa kyllä menestyäkin ja auttaa joukkuetta voittoihin. Mitaleista siellä on tarkoitus kuitenkin pelata. Se olisi täydellinen setti sitten.

Suomella on kisoihin hurja maalivahtitrio kaikissa tapauksissa. Olisitko itse valmis lähtemään kisoihin vaikka kolmosvahdiksi ilman varmuutta pelaamisesta?

– Kyllä mä olisin. Mun mielestä sinne kannattaa valita ne kolme, ketkä sen paikan ovat ansainneet. Ollaan kuitenkin aika nuoria tässä ja kaikille ne olisivat varmaankin ensimmäiset olympialaiset.

– En näe, että siellä mitään purinoita tulee, vaikka ei pelaamaan joku pääsisikään. Kaikki ollaan sen verran ammattilaisia. Sellaista se on, että siellä on vain yksi pelaava paikka.

Lue koko haastis tuolta.