Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue on viettänyt yhdessä nyt viikon päivät valmistautuessaan nuorten MM-kisoihin.

Joulu ja uusi vuosi menevät tiiviisti joukkueen kesken. Jouluaattoiltana porukka kokoontuu syömään yhdessä.

– Jos jääkiekkomaailmassa on mukana, niin tähän on kyllä tottunut. Talvisin ei ole viikonloppuja, ja joulut ja uudetvuodet aika usein menee jossain reissussa. Se kuuluu tähän arkeen, ja nuorilla pelaajilla vielä enemmän, toteaa valmentaja Karri Kivi Leijonat.com-sivuston haastattelussa.

Muuta joukkueen taholta järjestettyä vapaa-ajan tappamista ei turnauksen aikana ole luvassa. Itse asiassa päinvastoin.

– Oheisaktiviteetit ovat täysin meikäläisen ajattelun vastaisia. Ja varsinkin kun viidessä päivässä on neljä peliä, menee kaikki energia menee peleihin ja treeneihin, Kivi korostaa.

– Yhtään palista en pidä. (Joukkueen GM) Timo Bäckman sanoikin, että välillä Kiven palaverit loppuu ennen kuin ne alkaakaan. Olen pitänyt paljon kahden minuutin palavereja, Kivi naurahtaa.

Mitali viimeksi kahdeksan vuotta sitten

Merkittävä osa porukasta tuntee toisensa jo aiemmista maajoukkueikäluokista. Nyt tavoitteena on palauttaa Suomi mitalin makuun viime vuoden jämäsijoille päättyneen valtavan pettymyksen jälkeen.

– Edellisen mitalin saavutimme kahdeksan vuotta sitten. Siinä on ihan tarpeeksi purtavaa.

Yksittäisiä pelaajia Kivi ei halua nostaa esiin – vaikka Rasmus Ristolaisen kuntoutuminen aivotärähdyksestä tietysti onkin joukkueelle valtavan merkittävä asia.

– Joukkue on joukkue – mutta itsensä ylittäminen on kaikille sallittua, Kivi virnistää.

Nuorten MM-kisat käynnistyvät tapaninpäivänä. Suomi aloittaa 27.12. Norjaa vastaan.

Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant