Sotshin olympialaiset lähestyvät kovaa vauhtia ja sinne lähteviä joukkueita ilmoitetaan aivan piakkoin.

Leijonien osalta Anaheim Ducksin konkarit Saku Koivu ja Teemu Selänne tullaan hyvin todennäköisesti näkemään kisoissa. Ainakaan ilman mitään isompia yllätyksiä.

Tähän uskoi kaksikosta Koivu jo aiemmin syksyllä haastattelussa.

– Olympialaiset ovat olleet meille molemmille loistavia kokemuksia ja kohokohtia urillamme, kun saa edustaa omaa maataan. Sotshin kisat tulevat olemaan Teemulle kuudennet ja minulle viidennet, jos meidät valitaan, Koivu kertaili aiemmin syksyllä aihetta Leijonat.com:lle jatkaen:

– Se on iso virstanpylväs ja Leijona-paidan päälle vetäminen vielä kerran merkitsee meille todella paljon.

Millaiset Leijonien lähtökohdat sitten ovat turnausta ajatellen?

– Tiedän, että paperilla emme ole suosikkeja, mutta olen pelannut neljissä kisoissa ja minulla on neljä mitalia kisoista taskussa. Se on kahden ja puolen viikon rutistus, jolloin hyvällä joukkuepelillä mennään pitkälle. Se on se, mihin Suomi on turvannut. Kisat näyttävät sen, että mihin pystymme, mutta sinne lähdetään haastamaan isompia maita.