Aleksander Barkov saanut oppia lapsuuden suosikiltaan – ”44-vuotias rakastaa lajia näin paljon”

Aleksander Barkovilla on uransa vahvin kausi takana. 20-vuotias sentteri loisti ensin NHL:ssä Florida Panthersin paidassa johdattamalla Tshekki-veteraani Jaromir Jagrin rinnalla joukkueen runkosarjassa itäisen konferenssin kolmannelle sijalle tehoilla 28+31=59.
Pelien päätyttyä pudotuspeleissä lyhyeen, Barkov voitti Leijonissa Venäjällä MM-hopeaa. Panthers karsiutui heti ensimmäisellä kierroksella New York Islandersia vastaan.
– Pelattiin tosi hyvin ja voitettiin divisioona. Ei vain sitten pudotuspeleissä voitettu niitä pelejä, vaikka paikkoja oli. Vastustaja ehkä oli vähän kokeneempi. Paikkoja oli joka pelissä ja ammuttiin melkein tuplasti enemmän kuin vastustaja, Barkov totesi Leijonat.comille.
Legendalta oppia
Barkov on päässyt jo kaksi kautta pelaamaan lapsuuden sankarinsa Jagrin tutkaparina. 44-vuotiaan teräsvaarin saavuttua kaudella 2014-15 Panthersiin, suomalainen ei ollut uskoa mahdollisuutta todeksi. Jagr jatkaa ainakin vielä vuoden uraansa.
– Hän on ollut jo pienestä yksi lempipelaajistani. En olisi ikinä unelmoinut, että pystyisin hänen kanssaan pelaamaan samassa joukkueessa. Aika ihailtavaa katseltavaa, kuinka Jagr 44-vuotiaana vielä pärjää tuossa liigassa. Eikä pelkästään pärjää, vaan on myös yksi parhaista pelaajista. Olen oppinut paljon häneltä. Ensi kausi vielä aikaa oppia enemmän, Barkov hehkutti.
Kahden kauden aikana Barkov on ehtinyt ammentaa Jagrilta hyvinkin paljon oppia. Erityisesti Leijona-hyökkääjä on saanut apua harjoitteluun.
– Varmaan eniten olen saanut apua treenaamiseen. Hän treenaa yleensä jään ulkopuolella. En tiedä kuinka moni 44-vuotias rakastaa lajia näin paljon, että jaksaa pysyä tasollaan ja pystyy huolehtimaan itsestään. Se on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Jatkuuko Ilveksen huima putki? Liiga-ennätys lähestyy kovaa vauhtia
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- Ässät sorvasi jatkosopimuksen luottopuolustajansa kanssa: ”Taisteleva pelityyli”
- JYPin entinen tehomies löysi uuden seuran!
- MM-kisoissa Leijonia edustanut taituri kutsuttiin NHL:ään – pistettiin supertähden vierelle ja tehoili heti!
- Columbukselle kova kolaus: Patrik Laineen tutkapari loukkaantui
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- Kova huhu: Norjan maajoukkuepelaaja siirtymässä loppukaudeksi Liigaan?
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- NHL kutsuu! Farmiliigan suomalainen tehomies nostettiin viimein kirkkaisiin valoihin
- Ässät uudistuu: tässä on seuran uusi logo ja pelipaita
- JYPin huippulupauksen esiinmarssi koitui kohtaloksi – kanadalaiselle näytettiin ovea
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- Iso takaisku! Liiga-seuran kaksi tähtipelaajaa sivussa kokoonpanosta
- Mikael Granlundin petomoodi sai jatkoa! Takoi hurjat tehot ja iski voittomaalin
- SaiPa aloittaa muutosneuvottelut – iso osa henkilöstöstä ulos?
- Tehohyökkääjä floppasi Liigassa – nyt löytyi uusi osoite!