Kanada on World Cupissa jalkeilla tähdistöjoukkueella. Sellaisella, jossa nelosketjukin olisi Suomen ykkönen. Lähes samat sanat pätevät Ruotsin, Yhdysvaltain ja Venäjän joukkueisiin. Silti Leijonat voi pärjätä.

Eilen se nähtiin. Suomi-Ruotsi, jatkoajalla 3-2. Ruotsi otti enemmän jäähyjä, Suomi laukoi enemmän ja voitti aloituksia enemmän. Vaikka Ruotsin nelosestakin löytyy Gabriel Landeskogin kaltainen pelimies.

Suomella ei olisi World Cupissa mitään saumaa, jos voittaja ratkaistaisiin paperilla. Silloin Suomi taistelisi ehkä seitsemännestä sijasta yhdessä Tšekin kanssa. Suomen onneksi voittaja ratkaistaan pelaamalla. Tietysti materiaalilla on merkitystä. Loogisesti ajateltuna paremman materiaalin joukkue voittaa, jos joukkuepeli on samalla tasolla. Jälleen (kuten monta kertaa aiemmin) näyttää kuitenkin olevan niin, että nimenomaan hyvän joukkuepelaamisen myötä Suomi on saanut kurottua materiaalivajetta kiinni.

Toki nyt on muistettava, että eilinen ottelu oli harjoituspeli. Ja monelle pelaajalle ensimmäinen peli pitkään aikaan. Silti, Suomi pystyi pelaamaan täysin tasaväkisesti materiaaliltaan huomattavasti parempaa vastustajaa vastaan. Puolustuspäässä oli välillä hankaluuksia, kun yritettiin käynnistellä kiekollista peliä, mutta ei peräpäässäkään eroa näkynyt sillä tavalla, kuin olisi voinut kuvitella puhtaan nimivertailun perusteella.

Eli mitä Suomen ja Ruotsin välisestä ottelusta opittiin? Vielä ollaan alussa, ja kehitettävää riittää. Ei Leijonat vieläkään World Cupin voittajasuosikki ole, mutta hyvän joukkuepelaamisen ansiosta Suomi pystyy kaatamaan minkä joukkueen tahansa.