Ruotsi otti eilen 6-3-lukemin kotonaan revanssin Suomesta, kun joukkueet kohtasivat uudestaan toisessa World Cupin esiottelussa (lue raportti tästä). Tylyistä numeroista huolimatta Leijonat oli ajoittain lähellä päästä peliin mukaan ja maalin päässä käytiin toisen erän lopussa.

Puolustaja Olli Määtän mielestä Suomi kärsi erityisesti heikosta alusta.

– Ruotsi sai heti ylivoimat alkuun ja iski niistä heti. 3-0-maali oli huono pomppu. Toinen erä pelattiin hyvin ja kolmannen erän alkukin. Tulosta ei kannata liikaa katsoa vaan sitä, mikä oli hyvää ja mikä huonoa, Määttä kommentoi lehdistölle.

Ruotsin kova vauhti ei yllättänyt Suomea. Vastustajan laadukkuus oli jo ennakkoon tiedossa. Määtän mielestä alivoimapeli olisi voinut olla mielestä fiksumpaa.

– Vaikea tulla tuollaista joukkuetta vastaan kahden tai kolmen maalin tappioasemasta tasoihin. Huomasi, että meni vähän yliyrittämiseksi ja Ruotsi iski vastahyökkäyksistä. Alivoimatilanteet pitää korjata.

Suomi kohtaa vielä viimeisessä harjoitusottelussaan maanantain ja tiistain välisenä yönä USA:n. Haaste ei ainakaan helpotu. Varsinainen World Cup -turnaus alkaa Leijonien osalta sunnuntaina 18. syyskuuta Pohjois-Amerikan joukkuetta vastaan.

Leijonat.com/Otto Palojärvi, Göteborg