Suomi ja Yhdysvallat iskevät yhteen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 02 Suomen aikaa. Kyseessä on World Cup -turnauksen viimeinen esiottelu. Sarjapisteitä ei ole vielä jaossa, mutta siitä huolimatta yöllä on paljon pelissä. Ottelu on molemmille joukkueille viimenen tilaisuus hioa peliään kuntoon tosipaikassa ennen lauantaina alkavaa turnausta.

Leijonat on pelannut kaksi esiottelua Ruotsia vastaan. Ensimmäinen Helsingissä pelattu ottelu päättyi Leijonien voittoon, vaikka peliesitys jätti rutkasti petrattavaa. Toisessa ottelussa Ruotsissa Leijonat oli jo valmiimman näköinen joukkue, mutta tuloksen valossa tukkaan tuli rumasti 3-6.

Yhdysvallat sen sijaan on pelannut kaksi ottelua Kanadaa vastaan. Ensin USA onnistui jopa hieman yllättäen kaatamaan Kanadan tähtisikermän lukemin 4-2 . Toisessa kohtaamisessa Kanada otti revanssin ja pöllyytti Yhdysvaltoja lukemin 5-2.

Leijonien kapteeni Mikko Koivu tietää että edessä on ensi yönä kova haaste.

– He ovat nopeita, taitavia ja erittäin hyviä puolustamaan. Heillä on kaikki kunnossa, kapteeni kehui World Cupin virallisella sivustolla.

– Ottelu tulee olemaan hyvä haaste. On tärkeää saada erittäin kova peli alle, ennen lauantaina alkavaa turnausta.

Koivu painottaa, että USA tarjoaa Leijonille erilaisen haasteen, kuin kahdesti kohdattu Ruotsi.

– Yhdysvallat pelaa hieman eri tavalla kuin Ruotsi. On hyvä pelata erilaisia pelityylejä vastaan. He ovat yksi suurimmista voittajasuosikeista, Koivu sanoi.