Aleksander Barkov on Suomen ykkössentteri viikonloppuna alkavassa jääkiekon World Cupissa. Hän lunasti paikkansa turnauksen esiotteluissa ollen Leijonien tehokkain pelaaja Mikko Koivun ja Rasmus Ristolaisen ohella.

Barkov siis pystyy tekemään pisteitä, mitä häneltä myös odotetaan. Paineita hän kertoo kuitenkin saavansa eniten itseltään.

– Totta kai tiedän, että moni odottaa suuria, mutta itse odotan kaikkein eniten. Kun treenaan, niin tiedän, että se auttaa minua, ja olen taas hieman parempi. Kehityn koko ajan ja odotan itseltäni enemmän kuin kukaan muu, Barkov sanoo Leijonat.fi-sivulla.

Suomen ensimmäinen peli World Cupissa on sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, jolloin vastaan asettuu Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden joukkue. Barkov tietää, millainen avausvastus Leijonille on luvassa.

– Nuoret tähdet ovat hyviä nuoria pelaajia, ja he ovat varmasti innokkaita heti avauksessa. Meidän pitää olla heti valmiina, sillä se on tärkein peli tässä vaiheessa, toteaa Barkov Leijonat.fi-sivulla.