Suomi sai World Cupiin jalkeille paperilla erittäin potentiaalisen ja hyvin roolitetun hyökkäyskaluston. Kokoonpanossa oli useampi sentterin rooliin kykenevä pelaaja, mikä antoi hyvät edellytykset ketjukoostumusten varioimiseen, jos peli ei syystä tai toisesta lähtisi kulkemaan.

Röyhijäosasto Suomella on ollut aina kunnossa, eikä World Cup tehnyt tähän muutosta. Duunariosastoa johtaa Leo Komarov, joka saa taustatukea Erik Haulan ja Lauri Korpikosken kaltaisilta työmyyriltä. Tällä kertaa leveyttä piti löytyä myös maalintekorintamalta: Patrik Laineelle ladattiin valtavat odotukset, Joonas Donskoi pelasi erinomaisen pudotuspelikevään San Jose Sharksissa ja Alexander Barkov iski Florida Panthersissa 28 maalia 66 pelissä. Myös Jussi Jokinen pelasi vahvan kauden Barkovin rinnalla, ja Leo Komarov iski Torontossa 19 maalia.

Kahden ensimmäisen pelin jälkeen leijonahyökkäyksen saldo on kuitenkin surkea: ainoastaan yksi tehty maali. Tehottomuuden myötä mahdollisuus välieriin on lähes olematon, vaikka matemaattisesti jatkopaikka voi yhä aueta. Omissa käsissä turnaus ei kuitenkaan enää ole, vaikka voitto Venäjästä irtoaisikin.

Maalinteko on pohjimmiltaan tahtolaji

Miksi hyökkäys on ollut niin tehotonta? Tätä kysymystä Suomen valmennustiimi Lauri Marjamäen johdolla miettii ennen Venäjä-ottelua ja varmasti vielä turnauksen jälkeenkin. Hyökkäämiseen tarvitaan lisää juonikkuutta, jotta huippuvaarallisia maalintekotilanteita saataisiin luotua enemmän. Hyökkäyspään valopilkut ovat olleet harvassa, mutta mallia voisi hakea esimerkiksi Mikael Granlundin pelaamisesta. Hän sijoittuu kentällä hyvin, uskaltaa pitää kiekkoa ja antaa varmoja syöttöjä. Granlundin oikeat ratkaisut antavat miehelle itselleen sekä hänen ketjukavereilleen niitä tärkeitä sekunnin murto-osia, joita pienessä askissa tarvitaan.

Loppujen lopuksi on kuitenkin tärkeintä iskeä kiekko häkkiin, kun paikka aukeaa. Granlund – tai kuka tahansa – saa luoda uutta aikaa vaikka minuuttikaupalla, mutta ratkaisevalla hetkellä maalintekoa on haluttava enemmän kuin mitään muuta. Näissä tilanteissa ero pohjoisamerikkalaisiin joukkueisiin on valtava, kuten USA-Kanada-ottelu osoitti. Ryan McDonagh runnoi Yhdysvaltojen avausmaalin väkisin maalin kulmalta. Kanadan Corey Perry iski ottelun voittomaalin kyljellään, kun ei saanut mailaansa vapaaksi. Perry alkoi luistella maalia kohti jo punaviivalta – monta sekuntia ennen kuin kiekko oli edes matkalla maalille.

Ville Nieminen on kiteyttänyt maalinteon salaisuuden viisaasti: ”Jos haluat pitsan, mene pitseriaan. Jos haluat tehdä maalin, mene maalille.” Tämä on ainakin hyvä lähtökohta.

Leijonilla on vielä viimeinen mahdollisuus löytää maalivainu. Mitään taikatemppuja tai poppakonsteja on tässä vaiheessa turha odottaa – nyt on haluttava voittaa.

Vaikka jatkopaikka ei enää aukeaisikaan, turnauksesta jää parempi maku suuhun edes yhden voitetun ottelun jälkeen.

Aiheet Leijonat Leijonat Näkökulmat World Cup World Cup