Leijonat on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan World Cupissa, mutta turnaus ei ole vielä sinivalkoisilta ohi.

Leijonat hävisi ensimmäisen ottelunsa Pohjois-Amerikan U23-joukkueelle lukemin 1-4. Ruotsi puolestaan kukisti Suomen maalein 2-0. Näiden tuloksen jälkeen suurta todennäköisyyttä Leijonien jatkoonmenolle ei enää voi antaa, mutta yhtä kaikki mahdollisuus on vielä olemassa.

Leijonat kohtaa torstai-iltana Venäjän, ja Suomi tarvitsee ottelusta murskavoiton. Eri skenaarioista riippuen Suomen olisi voitettava Venäjä todennäköisesti jopa kuudella tai seitsemällä maalilla. Tosin jo ennen tätä kohtaamista Suomen on toivottava Ruotsin voittoa Pohjois-Amerikasta varsinaisella peliajalla.

Suomen jatkomahdollisuuksia heikentää huono maalisuhde.

Kahden pelatun pelin jälkeen Suomi on pakkasella viisi maalia (yksi tehty maali ja kuusi päästettyä), kun Venäjä on nollissa (viisi tehtyä ja yhtä monta päästettyä). Pohjois-Amerikan yhdistelmäjoukkue on puolestaan kaksi maalia plussan puolella ennen viimeistä peliä.

Näin Leijonat voi vielä selvitä jatkoon

– Ruotsi voittaa Pohjois-Amerikan varsinaisella peliajalla
– Ruotsin voiton suuruudesta riippuen Leijonien täytyy voittaa Venäjä varsinaisella peliajalla
– Suomi tarvitsee todennäköisesti eri skenaarioista riippuen 3-6 maalin eron Venäjä-voitossa
– Ruotsi olisi näillä tuloksilla kuudessa pisteessä. Pohjois-Amerikan U23, Venäjä ja Suomi olisivat kaikki kahdessa pisteessä. Näistä kolmesta joukkueesta jatkoon menisi tasapisteissä ryhmä parhaimman maalisuhteen turvin. Riittävän suurimaalisella voitolla Venäjästä Suomi olisi tuo joukkue.