Arviot suomalaislupaus Jesse Puljujärven debyyttikaudesta NHL:ssä ovat jokseenkin vaihtelevia. Puljujärven lahjakkuus tunnustetaan yleisesti, mutta mielipiteet jakautuvat kahtia sen suhteen, pelaako nuorukainen ensimmäisen Pohjois-Amerikan kautensa NHL:n vai AHL:n puolella.

Yhdysvaltalainen ESPN kuvailee omassa ennakossaan Puljujärveä Edmontonin jokerikortiksi. Sivuston käyttämässä vertauskuvassa suomalaishyökkääjän nimi on kirjoitettu kokoonpanoon vasta lyijykynällä – tosin niin lujaa painaen, että sitä on hankala kumittaa pois. Mikäli Puljujärvi pysyy terveenä ja on valmis tosipeleihin, hän voi olla oiva vahvistus joukkueelleen.

ESPN:n lopullinen päätelmä – tai oikeastaan veikkaus – on, että Pulju nappaa paikan Oilersin kahdesta kärkiketjusta.