Winnipeg Jets aloitti kautensa ottelulla Carolina Hurricanesia vastaan. Alku näytti lupaavalta joukkueen kannalta, sitten nukuttiin huolella ja lopulta irtosi kuitenkin huima takaa-ajovoitto.

Kotijoukkue Jets siirtyi ottelussa nopeassa tahdissa 1-0-johtoon, mutta sen jälkeen Hurricanes määräsi ottelun tahdin. Vieraat näyttivät vievän täyden pistepotin, kun ajassa 45:02 Hurricanes siirtyi jo 4-1-johtoon, Sebastian Ahon ollessa mukana osumassa.

Sitten käynnistyi Jetsin huima kiri, joka kruunautui jatkoaikavoittoon ja suomalaisittain Patrik Laineen upeaan maaliin sekä tehoihin 1+1.

Nouseva käyrä ja sitten rävähti

Suomalaisittain katseet kohdistuivat siis Winnipegin osalta Patrik Laineeseen. Ottelun avauserä oli vielä hieman haastava, mutta nuorukainen pääsi muutaman hyvän taklauksen myötä paremmin ja paremmin peliin mukaan.

Ottelun toisessa erässä Laineen vitja alkoi luoda myös maalintekopaikkoja ja paine pysyi pääosin vastustajan päädyssä. Tulosta ei tullut, mutta signaalit olivat positiivisia, sillä välillä tilanteet olivat hyvinkin pienestä kiinni.

18-vuotias suomalaislaituri jatkoi avauserässä nähtyä taklauspeliään niin toisessa kuin kolmannessakin erässä, mitä voidaan pitää positiivisena yllätyksenä. Pehmeydestä ei siis ollut puhettakaan.

Ja lopulta, kun Laine oli taklauksillaan pitänyt itsensä pelissä mukana, tuli myös se maali. Ajassa 53:33 suomalaisen piiska puhui ylivoimalla, kun hän tälläsi kiekon aivan takaylänurkkaan.

Kruunu tuli

Ajassa 58:31 asialla oli jälleen kotijoukkue ja Laine, kun isännät tulivat tasoihin. Tällä kertaa Laine toimit toisena syöttäjänä 4-4-tasoitusosumassa.

Lopulta Jets voitti ottelun jatkoajalla lukemin 5-4 ja täten kruunasi huiman kirinsä.

Kokonaisuudessaan Laineen tilastot ottelussa olivat:

Peliaika: 18:27
Pisteet: 1+1
Laukaukset: 2