Suomalaishyökkääjä Teemu Pulkkinen poimittiin waiver-listan kautta Minnesota Wildin riveihin juuri ennen kauden alkua. Siirron piti olla hyökkääjän NHL-uralle uusi ponnahduslauta, mutta ainakin debyytin perusteella mikään ei ole muuttunut, vaan päinvastoin.

Pulkkinen keräsi ottelussa nimittäin peliaikaa ainoastaan 7:20 minuuttia. Hän ei saanut yhtä ainutta tilastomerkintää, ja kaiken hyvän lisäksi hänen tehotilastonsa oli kamppailun laannuttua -1.

Missä ylivoimavastuu?

Suomalaislaiturin ehdoton vahvuutensa on oikealta puolelta lähtevä kanuuna, mikä on kova tekijä etenkin ylivoimalla. Pulkkinen ei päässyt kuitenkaan pelaamaan erikoistilanteessa kuin reilun minuutin. Vertailun vuoksi Mikko Koivu tahkosi ylivoimalla yli viisi ja puoli minuuttia.

Wild kohtasi kauden ensimmäisessä ottelussaan St. Louis Bluesin, joka voitti kamppailun lopulta lukemin 3-1.